Kyläkauppa kuuluu kesään
Lomailevia suomalaisia palvelee tänä kesänä 534 kyläkauppaa*). Kyläkauppojen päivittäistavaroiden kokonaismyynti kasvoi viime vuodesta 1,2%. Vuoden 2007 myynti oli yhteensä 261,9 M€. ACNielsenin myymälärekisterin mukaan kyläkauppojen lukumäärä väheni vuonna 2007 29 myymälällä (-5,1 %). Kokonaismyynnin kasvu huolimatta myymälöiden vähenemisestä kertoo siitä, että kyläkauppojen kunnostaminen ja palveluvalikoiman laajentaminen on tuottanut tulosta.
Monet kyläkauppiaat ovat monipuolistaneet palveluvalikoimaansa mm. posti-, apteekki-, veikkaus- ja kahvilapalveluilla. Kyläkauppojen kesäsesongin tärkeimpiä tuotteita ovat grillituotteet, jäätelö, makeiset, naposteltavat ja juomat. Valikoimassa on myös monenlaisia tarvikkeita kesäiseen vapaa-aikaan: myymälästä riippuen tarjolla on tuotteita rakennusmateriaaleista rantapalloihin.
Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämä investointituki on ollut tärkeä tuki myymälöiden kunnostamiselle ja palveluiden kehittämiselle. Tukea voi hakea investointeihin, joissa kauppiaan osuus on vähintään 60 %. Sitä myönnetään yhteensä 3 miljoonaa euroa vuosina 2008 - 2011. Tänä vuonna tukea on myönnetty 27 hakemuksesta 427 730 euroa. Tuen keskimääräinen suuruus on ollut 10 000 - 12 000 euroa.
Elinvoimaa kylille - hanke oli kylien kehittämistä ja investointituen vaikutusta tehostava, EU-rahoitukseen perustunut konsultointihanke. Hankkeen jatkuminen on tällä hetkellä epäselvää. Asiasta odotetaan maa- ja metsätalousministeriön päätöstä. Päivittäistavarakauppa ry on tyytymätön ministeriön suhtautumiseen kyläkauppoihin osana maaseudun kehittämispolitiikkaa. Epävarmuus jatkosta hankaloittaa investointituen hyödyntämisen lisäksi syksyllä alkavan kyläkauppiasyrittäjäkoulutuksen koordinointia.
Kyläkauppiaat toivovat saavansa laajentaa apteekkipalveluitaan itsehoitolääkkeiden myynnillä. Itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttaminen päivittäistavarakauppoihin parantaisi lääkejakelun saavutettavuutta haja-asutusalueilla ja auttaisi kauppiaita palvelemaan vanhenevaa asiakaskuntaansa. Se parantaisi lähi- ja kyläkaupan toimintaedellytyksiä ja edesauttaisi koko maan kattavan palvelu- ja myymäläverkon säilymistä kustannustehokkaammin kuin ehdotettu palvelubussiverkon rakentaminen.
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Osmo Laine, p. 0500 448 986
*) Kyläkauppa on haja-asutusalueen tai pienen taajaman päivittäistavaramyymälä, jonka myyntipinta-ala on alle 400 m² ja vuosimyynti alle 2 miljoonaa euroa. Asemakaava-alueen ulkopuolinen kyläkauppa on vapaa aukiololain rajoituksista.
Liite: Kyläkauppojen myymälärekisteri 2007 (pdf)
Kyläkauppojen määrä ryhmittäin 2007 (pdf)