In English | Palaute
-
Hae
     
 

Vappukaupan onnistumiselle hyvät edellytykset

TIEDOTE

25.4.2008



Julkaisuvapaa heti

Vappu on päivittäistavarakaupalle kevään toiseksi tärkein sesonki pääsiäisen jälkeen. Vappu kasvattaa juhlaruokien, juomien, juhlavaatteiden sekä piknik- ja vapputarvikkeiden myyntiä. Vappu on hyvä sesonki erityisesti lähikaupalle.

Vappuna pidetään hauskaa hyvässä seurassa ruoalla ja juomalla herkutellen. Ruuanlaittoon ei kuitenkaan uhrata aikaa, siksi suuri osa vapun ruoista ostetaan valmiina. Perinteisiä suosikkeja ovat nakit, lihapyörykät, silli, snacksit, munkit, tippaleipä ja perunasalaatit. Sään salliessa moni aloittaa grillauskauden vappuna, joten myös erilaista grillattavaa ostetaan paljon. Juomasuosikkeja ovat siman lisäksi olut, siideri, lonkero ja virvoitusjuomat.  

Vappuostokset tehdään tänä vuonna alkuviikosta. Keskiviikko nousee vappuviikon parhaaksi myyntipäiväksi, jolloin myynti ylittää normaalin perjantaimyynnin. (Perjantaimyynnin osuus on 22 % viikkomyynnistä)

Vappupäivän sijoittuminen torstaille lisää myyntiä, sillä se mahdollistaa monelle pitkän viikonlopun. Kaupankäynti jatkuu vilkkaana myös vapun jälkeisenä viikonloppuna, jolle ajoittuu myös kesäajan ensimmäinen sunnuntaiaukiolo. Se aloittaa kevätmuodin myynnin.

Vappupäivänä vähittäiskaupan myymälät ovat kiinni. Kuluttajia saavat palvella alle 100m2 päivittäistavarakaupat, kioskit, liikennemyymälät ja huoltamot. Verrattuna normaaliin sunnuntaihin, vappupäivä lisää niiden myyntiä merkittävästi.

Juhlapäivien päällekkäisyys tuo lisää myyntipäiviä toukokuulle. Helatorstain ja vapunaaton päällekkäisyys lisää yhden arkimyyntipäivän, äitienpäivän ja helluntain yhden sunnuntaimyyntipäivän.

Vapun aukiolo:
Keskiviikkona 30.4. enintään 400 m2 päivittäistavaramyymälät ja muut vähittäiskaupat ovat avoinna klo 7-18.  Helatorstaina, vapunpäivänä 1.5. vähittäiskaupan myymälät ovat suljettuja em. poikkeuksia lukuun ottamatta. Vähittäiskaupan kesän sunnuntaiaukiolo alkaa sunnuntaina 4.5. Myymälät ovat sunnuntaisin avoinna klo 12-21. Poikkeus toukokuun sunnuntaiaukiolossa on helluntai ja äitienpäivä sunnuntaina 11.5, jolloin myymälät ovat suljettuja.


Lisätietoja: toimitusjohtaja Osmo Laine, p. 0500 448 986

   

Eteläranta 10, 5. krs | 00130 HELSINKI | Puh. (09) 172 860 | Fax (09) 1728 6120 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@pty.fi