In English | Palaute
-
Hae
     
 

Kesän vapaan aukiolon hyödyntäminen vakiintunut

TIEDOTE 23.10.2006

TNS Gallup Oy:n kauppojen aukioloaikatutkimus 2006

Vähittäiskaupan sunnuntaiaukiolo on mahdollista kaikissa vähittäismyymälöissä touko-elokuussa sekä marras- joulukuussa kello 12-21 välisenä aikana. Lainsäädäntö tuli voimaan vuoden 2001 alusta, jolloin myös sallittiin alle 400 m²:n päivittäistavaramyymälöille sunnuntaiaukiolomahdollisuus kaikkina sunnuntaina tiettyjä pyhäpäiviä koskevin poikkeuksin. Päivittäistavarakauppa on selvittänyt kesän aukiolon käyttöä ja kuluttajien aukioloa koskevia mielipiteitä vuodesta 2001 lähtien ja sunnuntain aukiolosta on tullut merkittävä osa kaupan palvelua.

Yhteenveto tutkimuksesta


2006 TNS Gallup Oy:n syyskuussa 2006 tekemä tutkimus kertoo yhteenvetona seuraavan:


-          Suomalaisista 91 % on käynyt tänä kesänä sunnuntaisin kaupassa. Määrä on hieman korkeampi kuin aikaisempina vuosina (88 % vuonna 2005 ja 87 % vuonna 2004). 15-44-vuotiaista lähes kaikki ovat asioineet kesäsunnuntaisin kaupassa ja yli 60-vuotiaistakin kolme neljästä. Säännöllisesti kesäsunnuntaisin on asioinut tänä kesänä joka kolmas kuluttaja, kun aikaisemmin säännöllisesti asioivia on ollut noin yksi neljästä kuluttajasta.


-          Vihreiden kannattajista 98 %, SDP:n kannattajista 94 % ja vasemmistoliiton kannattajista 91 % on asioinut kesäsunnuntaisin kaupassa. Keskustan (86 %) ja kokoomuksen (87 %) kannattajat ovat asioineet hieman harvemmin.
   

-          Kauppojen sunnuntaiaukioloa piti erittäin tai melko tärkeänä 56 % suomalaisista. Viime vuonna vastaava luku oli 55 % ja 50 % vuonna 2004.


-          Niiden suomalaisten määrä, joiden mielestä kauppojen sunnuntaiaukiolo tulisi laajentaa ympärivuotiseksi, on samaa luokkaa kuin viime vuonna (46 %). Muiden vähittäismyymälöiden sunnuntaiaukiolon ympärivuotiseksi haluaisi 46 % vastaajista. Erityisesti miesten, nuorten, kokoomuslaisten ja pääkaupunkiseudulla asuvien keskuudessa sunnuntaiaukiolo saa kannatusta. Aiemmin syksyllä julkaistussa Taloustutkimus Oy:n Suomi Syö 2006 -tutkimuksessa havaittiin myös lapsiperheiden suhtautuvan sunnuntaiaukioloihin keskimääräistä myönteisemmin.  

-          Klo 12 on edelleen suomalaisten mielestä paras kauppojen aukeamisaikana sunnuntaisin. Vastaajista 25 % (23 % vuonna 2005) haluaisi kauppojen kuitenkin aukeavan jo aiemmin.



Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluna Catibus-tutkimuksena Gallupin Bellview-menetelmän avulla, joka on tietokoneavusteinen puhelinhaastattelujärjestelmä. Haastattelut tehtiin viikolla 37. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1002 kappaletta. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15-79-vuotiaat suomalaiset. Tutkimuksen haastattelut on kiintiöity sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan ja tulokset on painotettu näiden mukaan Suomen väestöä vastaavaksi.

Tutkimuksen tulokset: TNS Gallup-tutkimus aukioloista 2006 (PDF)
Taloustutkimus: Suomi Syö 2006 (PDF)



Lisätietoja: Järjestöpäällikkö Ilkka Nieminen, puhelin (09) 1728 6112 tai 0500-422 216.

   

Eteläranta 10, 5. krs | 00130 HELSINKI | Puh. (09) 172 860 | Fax (09) 1728 6120 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@pty.fi