Ruokakaupalle tulossa hyvä joulu
TIEDOTE 20.12.2006
Volyymin kasvuun ja kulutuksen muutokseen perustuva elintarvikkeiden hyvä myynnin kehitys vuonna 2006 antaa erittäin hyvät lähtökohdat myös ruoan joulukaupalle tänä vuonna. Touko-elokuun 4,4%:n kasvusta 2,0% tuli volyymin kasvusta, 1,7% kulutuksen muutoksesta ja vain 0,7% hintojen noususta (ACNielsen). Kehitys ennakoi, että myös joulukaupassa siirrytään arvokkaampiin herkkuihin.
Näkemystä hyvästä joulumyynnistä vahvistaa se, että Päivittäistavarakauppa ry:n ja Finfood - Suomen Ruokatieto ry:n Taloustutkimus Oy:llä teettämässä selvityksessä viidennes vastaajista arvelee taloutensa jouluruokiin käyttämän rahamäärän kasvavan viime vuodesta, kun taas 12% vastaajista arvioi sen vähenevän. Enemmistö (65%) arvioi käyttävänsä jouluruokiin rahaa saman verran kuin viime vuonna. Vastaajista 45% arvioi käyttävänsä jouluruokaostoksiin alle 150 euroa, 30% 150-249 euroa ja 13 % tätä enemmän.
Kinkku, laatikot ja rosolli ovat joulupöydän suosikkiruuat
Jouluruokien ostoperusteina korostuivat edellisten vuosien tapaan hinta, laatu ja kotimaisuus. Kinkku pitää tänäkin vuonna pintansa muiden perinteisten jouluruokien rinnalla. Kinkun joulupöytäänsä valitsevat 79% vastaajista, lanttulaatikon 75%, porkkanalaatikon 65%, perunalaatikon 61% ja rosollin/sillisalaatin 55% vastaajista. Varsinaisia yllättäjiä joulupöydässä ei ole.
Sianlihan ostajista 45% aikoo ostaa perinteisen luullisen kinkun, 35% verkkoon pakatun luuttoman kinkun ja 17% kinkkurullan. Kalkkunan suosio on viimevuotisella tasolla ja se nostetaan pöytään 17%:ssa talouksista.
Maito ja punaviini ovat joulupöydän suosikkijuomat Punaviini ja olut ovat suosittuja kinkun kyytipoikia, yli 50 000 asukkaan kaupungeissa viini on jopa maitoa ja vesijohtovettä suositumpi. Maitoa tarjoillaan 65%:ssa ja punaviiniä 52%:ssa talouksista. Vesijohtovesi kuuluu joulupöytään 41%:ssa talouksista. Kotikalja ja olut kisaavat seuraavista paikoista rinta rinnan: Kotikaljaa tarjoillaan 36%:ssa ja olutta 31%:ssa kaikista talouksista, mutta suurissa kaupungeissa olut on jo edellä.
Jouluruuat ostetaan pääosin suurista myymälöistä
Vastaajista 46% ilmoitti hankkivansa jouluruokaa hypermarketista ja 45% supermarketista. Valintamyymälöiden osuus on 19%. Hypermarkettien yleistä ruokamarkkinaosuutta suurempaa joulumyyntiä selittää niiden käyttötavarapuolen lahjamyynnin vetoapu. Kauppakeskuksissa toimivat super- ja hypermarketit hyötyvät myös samoissa kiinteistöissä toimivista Alkon myymälöistä, koska ruoka ja joulupöytään kuuluvat viinit voidaan hakea samalla käynnillä.
Jouluna tehdään myös itse
Niistä talouksista, joissa syödään jouluna kiisseliä tai soppaa, 84%:ssa se tehdään itse. Riisipuuroa tehdään itse 86%:ssa ja karjalanpaistia 77%:ssa talouksista, joissa niitä syödään. Myös joulupöydän suosikkeihin kuuluvia laatikkoja tehdään mielellään itse. Niistä talouksista, joissa näitä tuotteita syödään, lanttulaatikko tehdään itse 51%:ssa, porkkanalaatikko 52%:ssa ja perunalaatikko 56%:ssa talouksista.
Eri ikäiset vastaajat hakevat jouluruokatietoa eri tavoin
Ikäryhmään 50-79 vuotta kuuluvista vastaajista 42% luottavat omiin reseptikirjoihinsa tai vihkoihinsa, kun taas 15-34 vuotiaista 34% hakivat tiedon internetistä. Aikakauslehdet (24% vastaajista) ja kaupan lehdet (22% vastaajista) olivat sen sijaan paljon tasaisemmin kaikkien ikäryhmien käytössä.
LIITTEET
Taloustutkimus Oy:n raportti PDF-muodossa
Lisätiedot Järjestöpäällikkö Ilkka Nieminen, PTY, 0500-422216