| Asetus kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa (1359/1999) edellyttää, että tavaroista ilmoitetaan niiden yksikköhinta ja myyntihinta, johon sisältyvät tuotteesta perityt pantit. Lainsäädäntö ei sen sijaan anna ohjetta juomapakkauksen sisällön eli juoman hinnan ilmoittamisesta. EU:n laajenemisen myötä uskotaan oluen matkustajatuonnin kasvavan merkittävästi. Koska matkustajatuontia eivät koske kotimarkkinakaupan kuluttajansuoja- ja ympäristömääräykset, joutuu kotimainen kauppa tällöin kilpailullisesti eriarvoiseen asemaan. Koska juomapakkausten palautusaste on Suomessa erittäin korkea (85-98%), asiakkaat maksavat ympäristöllisesti toimiessaan tosiasiallisesti vain juoman sisällöstä. Kotimaisen kaupan on voitava antaa asiakkailleen oikeata tietoa pantillisissa juomapakkauksissa myytävien juomien hinnoista. Päivittäistavarakauppa ry suosittaa tämän vuoksi noudatettavaksi seuraavaa menettelyä toukokuun alusta erityisesti juomien monipakkausten myynnin yhteydessä myymälöissä sekä suoraan asiakkaille kohdistuvassa ilmoittelussa. Juomasisällön hinta ilmoitetaan pakollisen yksikköhinnan ja myyntihinnan lisäksi osana juomapakkauksen myyntihintaa koskevaa laskelmaa: JUOMA + PANTTI = MYYNTIHINTA Juomalla tarkoitetaan tällöin juomasisällön hintaa, pantilla pullon ja korin pantteja sekä myyntihinnalla tuotteen lopullista hintaa mukaan lukien verot ja pantit. Markkinoinnissa juoman sisällön hinta ei saa kuitenkaan olla hallitseva. Lisäksi markkinoinnissa pitäisi tuoda esille suomalaisen juomapakkauksen pantin liittymistä asiakkaan ja kaupan yhdessä toteuttamaan kestävän kehityksen mukaiseen juomapakkausten kierrätykseen. |