Lääkejakelua uudistettava rohkeammin
TIEDOTE
3.10.2007
Lääkejakelu on jäänyt jälkeen muiden palvelualojen yleisestä kehityksestä. Päivittäistavarakauppa ry kannustaa Sosiaali- ja terveysministeriötä kehittämään lääkejakelua nykyistä rohkeammin. Muissa Pohjoismaissa kokemukset lääkkeiden jakelukanavien uudistuksista ovat olleet positiivisia.
Suomen vanhanaikainen lääkejakelujärjestelmä ei vastaa asiakkaiden tarpeisiin eikä kannusta toimintojen tehostamiseen ja tuottavuuden parantamiseen. Lääkejakeluverkoston kattavuus ei vastaa nykyisiä palvelutarpeita.
Lääkejakelujärjestelmä vaatii perusteellisempaa uudistusta kuin minkä Sosiaali- ja terveysministeriön apteekkityöryhmän toimeksianto kattoi. Työryhmä ylitti toimeksiantonsa ja ideoi myös itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamista. Näitä ajatuksia on syytä kehittää jatkossa osana lääkejakelujärjestelmän kokonaisvaltaista tarkastelua.
Apteekkityöryhmä esittää syrjäseutujen lääkejakelun turvaamista lisäämällä lääkekaappien määrää ja helpottamalla niiden perustamista. Apteekkarit eivät kuitenkaan halua perustaa kaappia, sillä tuotto ei vastaa ylläpidosta koituvaa työtä. Työryhmä ehdottaa, että apteekkarin kieltäytyessä kyläkauppias voisi perustaa lääkekaapin. Ehdotus on lähellä itsehoitolääkkeiden vapauttamista: jos kaupat hoitavat syrjäseutujen itsehoitolääkkeiden jakelun, apteekkien erityisaseman perustelut heikkenevät entisestään.
Päivittäistavarakauppa ry:n mielestä itsehoitolääkkeiden jakelu tulisi erottaa reseptilääkkeiden jakelusta, jotta lääkejakelua voidaan todella kehittää, tehostaa ja vähentää lääkekustannuksia. Itsehoitolääkkeiden myynti tulisi vapauttaa nikotiinivalmisteiden tavoin. Nikotiinivalmisteiden myynti päivittäistavarakaupoissa on otettu hyvin vastaan, eikä väärinkäytöksiä tai ongelmia ole ilmennyt. Taloustutkimuksen Suomi syö 2007 - tutkimuksen mukaan 50 % suomalaisista pitää nikotiinivalmisteiden myyntiä päivittäistavarakaupassa hyvänä asiana. Kriittisesti myyntiin suhtautuu vain 14 % vastaajista. Kauppa on vakuuttanut toiminnallaan: vuonna 2005 myyntiä kannatti 37 % ja vastusti 33 % vastaajista.
Päivittäistavarakaupalla on laaja kokemus tehokkaan ja koko maan kattavan toimitusketjun kehittämisestä. Tämä osaaminen soveltuu myös itsehoitolääkkeiden myyntiin.
Lisätietoja: Lakimies Miikka Lumme, p. 040 550 16 91
Lausunto sosiaali- ja terveysministeriön apteekkityöryhmälle