| ||
Kari Luoto Päivittäistavarakauppa ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi 23.1.2012 Päivittäistavarakauppa ry:n (PTY) uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu eMBA Kari Luoto, 43. Hän aloittaa PTY:n palveluksessa toukokuussa ja toimitusjohtajan tehtävässä 1.6.2012. PTY:n nykyinen toimitusjohtaja Osmo Laine jää eläkkeelle 65-vuotiaana johdettuaan PTY:tä 20 vuoden ajan. Kari Luoto on tehnyt pitkän uran Suomen Lähikauppa Oy:n ja sitä ennen Tradeka Oy:n palveluksessa. Viimeisimpänä hän toimi Suomen Lähikauppa Oy:ssä markkinointijohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. - Kari Luodon vahva viestintä- ja markkinointiosaaminen sekä hänen päivittäistavarakaupan tuntemuksensa nostivat hänet ykköseksi tehtävästä kiinnostuneiden ammattilaisten kovatasoisesta joukosta, kertoo PTY:n hallituksen puheenjohtaja Taavi Heikkilä. Päivittäistavarakauppa ry on alan edunvalvoja elinkeino- ja yhteiskuntapoliittisessa päätöksenteossa. Sen jäsenyritykset ovat Heinon Tukku Oy, Lidl Suomi Ky, Minimani, M Itsenäiset Kauppiaat Oy, Rautakirja Oy, Ruokakesko Oy, Stockmann Oyj Abj, Suomen Lähikauppa Oy, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK, Tokmanni-konserni ja Wihuri Oy. Lisätietoja: |
||||||
Eteläranta 10, 5. krs | 00130 HELSINKI | Puh. (09) 172 860 | Fax (09) 1728 6120 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@pty.fi |